Kuvaus

Alhaurín el Grande on noin 26 000 asukkaan kasvava kylämäinen kaupunki, joka sijaitsee Málagan provinssissa. Sinne on hyvät kulkuyhteydet ja se noin 30 min matkan päässä Málagasta ja 20 min matkan päässä Fuengirolasta. Alhaurín el Grande -nimi saa alkuperänsä maurien asuttamalta ajalta, jolloin se oli pelkkä Alhaurín. Kun katolilaiset valloittivat alueen, he lisäsivät nimen perään el Grande, jotta nimi erottuisi naapurikaupungista Alhaurín de la Torresta.

Historia
Alhaurín eli Granden aluetta ovat asuttaneet muun muassa foinikialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset ja arabit. Ensimmäiset asumisen jäljet ovat neoliittiselta ajalta ja ne ovat löytyneet Las Huertas Altasin ja La Casa Forestalin seuduilta. Foinikialaiset tulivat alueelle 1100-luvulla eaa. perustamiensa kauppatukikohtien myötä. Kreikkalaiset saapuivat alueelle 600-luvulla eaa. ja toivat mukanansa maanviljelyn taidon, jolloin kehityksessä tapahtui iso harppaus. Kun roomalaiset valloittivat alueen ja asuttivat sitä 200-luvusta eaa. lähtien, se laajeni huomattavasti ja kehittyi lisää. Tältä ajalta on löytynyt runsaasti erilaisia jäänteitä, kuten keramiikkaa, kolikoita ja hautoja.

400-luvulla alueen valloittivat länsigootit, joiden aikana kehitys oli hidasta. Kun maurit ottivat alueen haltuunsa länsigooteilta 700-luvun alussa, he rakensivat muun muassa linnoituksen ja kehitys alkoi taas edetä. Vuonna 1485 katolilaiset valloittivat alueen maureilta ja linnoitus tuhoutui. Seuraavat vuosisadat olivat hankalia, koska Alhaurín el Granden alue kärsi hyökkäyksistä, rutosta ja muista epidemioista sekä maanjäristyksestä vuonna 1680. Pyreneiden niemimaan sota oli vuosina 1808–14, jolloin ranskalaiset ottivat vallan neljäksi vuodeksi ja alue kärsi pommituksista. Sittemmin alue on ollut täysin espanjalaisten hallinnassa.

Nähtävyydet
Alhaurín el Grandessa on useita sille tunnusomaisia rakennuksia, paikkoja ja monumentteja. Molino Morisco de los Corchos -mylly on Andalucian perintökohteita ja yksi harvoista kaltaisistaan Málagan provinssissa. Castillo de Fahala -linnoituksen jäänteet toimivat aikoinaan viljasiilona ja Torre de Hurique vahtitornina. Fuente Lucena tai de los Doce Caños on lähde, jota muun muassa suositeltiin 1800-luvulla tubekuloosipotilaille ja myöhemmin naiset käyttivät sitä pyykkipaikkana.

Cuevas del Convento ovat maanalaiset tilat, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Niiden alkuperäisestä rakennustarkoituksesta ei olla varmoja, mutta ehkä ne olivat linnan kellari, ruutivarasto tai viinivarasto. Ainakin ne toimivat köyhien perheiden majoituksena ja fransiskaani-munkkien varastona 1900-luvun puolivälissä. Cruz de la Misión, lähetystyön risti liikenneympyrä, sijaitsee Alhaurín el Granden keskeisellä paikalla ja siitä pääsee Málagan suuntaan, kaupungin historialliseen keskustaan sekä kadulle, jonka varrella on paljon kauppoja ja ravintoloita. Plaza Alta -aukio sijaitsee vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä on tyypilisiä andalucialaisia rakennuksia viime vuosisadalta ja varjoisia puita. Plaza Baja -aukio on myös Alhaurín el Granden vanhassa kaupungissa ja siellä sijaitsee Nuestra Señora de La Encarnación -seurakunta, joka rakentaminen juontaa 1500-luvulle.

Puistot ja luonto
Alhaurín el Grandessa on useita kauniita julkisia puistoja ja puutarhoja. Niistä esimerkkeinä ovat Huertas Altas, Nacimiento, del Palomar, Arquilla del Agua, Mirador Huerto Mateo, Ferial Alcalde Antonio Solano ja del Jorobado. Ehkä parhaiten tunnettu on Parque de la Libertad. Se valmistui vuonna 2006 ja se on 4400 m² kokoinen viheralue ja siellä voi nauttia upeista kasveista, puista ja vesiputouksesta.

Las Huertas Alhaurinas, Alhaurinin hedelmä-ja vihannestarha, on tunnettu sitrushelmistä, erityisesti appelsiineista ja sitruunoista. Muita lajikkeita ovat esimerkiksi persikat, aprikoosit, nektariinit ja päärynät sekä tomaatit, paprikat, perunat ja salaatit.

Sierra de Alhaurín el Grande -vuoristo on Alhaurín el Granden suosituin luontokohde. Se on luokiteltu suojelukohteeksi maisemien ja maanpinnan muotojen takia. Vuoristossa on useita opastettuja kävely- ja pyöräilyreittejä, joita kulkemalla voi ihailla maisemia, kasvillisuutta ja eläimiä sekä lähteitä ja vuoristopuroja. Sierra de Alhaurín el Grande soveltuu hyvin myös kiipeilyyn.

Ruokakulttuuri
Alhaurín el Granden Calle Cartamalla, Avenida de la Libertadilla ja Avenida Gerald Brennanin varrella on useita hyviä ravintoloita ja baareja. Niiden tarjoamissa ruoka-annoksissa suositaan paikallisia tuotteita, kuten, appelsiineja, luumuja ja aprikooseja sekä tomaattia, paprikaa, munakoisoa ja kukkakaalia. Alhaurín el Grandessa tuotetaan myös oliiviöljyä ja viinejä.

Tapahtumat
• San Anton – juhlat San Antonin, eläinten suojeluspyhimyksen kunniaksi (tammikuu)
• San Sebastián – juhlat San Sebastiánin, Alhaurín el Granden suojeluspyhimyksen kunniaksi (tammikuu)
• Carnavales – Alhaurín el Granden karnevaalit (helmikuu)
• Semana Santa – pääsiäistapahtumia (maalis-huhtikuu)
• Romería Villafranco del Guadalhorce – pyhiinvaellus (toukokuu)
• Festividad del Día de la Cruz (toukokuu)
• San Isidro Labrador – juhlat maanviljelöiden suojeluspyhimys San Isidro Labradorin kunniaksi (toukokuu)
• Feria de Mayo – toukokuun feria (toukokuu)
• Feria y Fiestas de Villafranco del Guadalhorce – Villafrancon kaupunginosan       juhla(heinäkuu)
• Festividad del Día de Jesús
• Festividad de Nuestra Señora de Gracia – juhlallisuuksia Neitsyt Cracian kunniaksi (elokuu)
• Romería en Honor al Cristo de las Agonías – pyhiinvaellus (syyskuu)

 

Ei saatavilla
Aukioloajat eivät ole saatavilla
  • Maanantai

    N/A

  • Tiistai

    N/A

  • Keskiviikko

    09:00 - 14:00

  • Torstai

    N/A

  • Perjantai

    N/A

  • Lauantai

    N/A

  • Sunnuntai

    N/A

  • 4.12.2022 08:35 paikallista aikaa

Sijainti

Calle Real, 12, 29120 Alhaurín el Grande, España

Yhteydenotto