La Gomera on yksi Kanariansaarista. Se kuuluu Santa Cruz de Tenerifen maakuntaan ja sen väkiluku on noin 23 000. Pääkaupunki on San Sebastián de La Gomera. La Gomera on pieni, muodoltaan pyöreä vulkaaninen saari. Saaren pinta-ala on 378 neliökilometriä. Saaren maisemia hallitsevat jylhät vuoristot, mustahiekkaiset rannat ja vehreät metsät, jotka hehkuvat vasten sinistä Atlanttia. Ilmasto on ihanteellinen, koska se on lämmin ja vakaa sekä sopivan kostea, mutta ei koskaan liian kuuma.
Historia
La Gomeran saaren arvellaan olevan noin 12 miljoonaa vuotta vanha. Siellä on ollut kolme vulkaanista vaihetta, ja niiden välillä rauhallisia tai eroosiojaksoja. Saari on tästä syystä erittäin erosioitunut. Siellä on syviä rotkolaaksoja ja korkeita vuoria ja rannikot ovat yleensä jyrkät.
La Gomera on ollut merenkulkijoille tuttu jo kauan. Roomalaisille saari oli Junnonia Menor eli (pienempi) Junon saari. Nykyinen nimi, La Gomera, vakiintui noin vuonna 1440. Nimen arvellaan syntyneen siten, että saaren ensimmäiset asuttajat olisivat saapuneet Pohjois-Afrikan rannikolta, paikasta, jonka nimi oli Ghomara. Näiden ns. berberikansojen jälkeen saapuivat ensimmäiset valloittajat 1200-luvulla.
Vuonna 1449 Fernán Peraza aloitti La Gomeran järjestelmällisen valloituksen. Tämä johti siihen, että elokuussa 1488 allekirjoitetulla kuninkaallisella käskyllä Hernán Peraza nuorempi sai virallisesti haltuunsa La Gomeran herruuden. Vuonna 1496 kaikki Kanariansaaret jäivät Kastilian kruunun alaisuuteen. Saaret mainittiin tämän jälkeen siirtomaina. Kanarian saarten historiassa La Gomera oli eräs niistä saarista, joilla vallitsi ns. senjorio, eli käytännössä saarta hallitsi feodaaliruhtinaan tavoin Gomeran kreivi. Senjoriot lakkautettiin vasta vuonna 1811. Seuraava vuonna, 1812, saarilla suoritettiin uusi kuntajako, joka perustui aikaisempaan seurakuntajakoon. Nykyinen saariston jako itäiseen ja läntiseen maakuntaan on peräisin vuodelta 1872. Paikalliset saarihallinnot luotiin vuonna 1912. Kanarian saarista tuli 1982 autonominen alue Espanjan valtiossa ja vuodesta 1997 Kanarian saarille annettiin ”nacionalidad” -asema, eli oma maantieteellinen asema, historia, kieli ja kulttuuri osana Espanjan valtiota.
La Gomeran saari tunnetaan myös nimellä "La Isla Colombina", (Kolumbuksen saari). Nimi juontaa juurensa Kolumbuksen tutkimusmatkasta uuteen maailmaan (Amerikka). Kolumbus lähti matkaan 6. syyskuuta 1482 juuri La Gomeran San Sebastiánista, josta hän sai mukaansa vettä, polttopuita ja elintarvikkeita pitkää matkaa varten.
Kansanperinteet
La Gomeralla on kansanperinteitä, jotka ilmentävät sen identiteettiä. Eri taiteenlajit, perinteet ja syvälle juurtuneet tavat ovat harmoniassa luonnon kanssa. Taiteen tekemisessä materiaaleina käytetään puuta, vitsoja ja keppejä. Savityöt tehdään käsin ilman dreijaa, kuten muinaisina aikoina. Paikalliset taitelijat asuvat pääosin saaren pohjoisosassa, jossa pidetään myös vuosittain taidetapahtumia, joissa paikalliset muusikot esiintyvät.
“Baile del Tambor” on jo esi-isiltä peritty tanssi, jossa myös lauletaan. Siinä miehet ja naiset laulavat historillisista tarinoista ja tapahtumista La Gomeran rumpujen ja kastanjettien tahtiin. Kaikista tunnusomaisin ilmaisutapa on “silbo gomero”. Se on viheltäen puhuttu kieli, jota käytetään ainoastan La Gomeralla. UNESCO on julistanut sen kulttuuriperintökohteeksi ja sitä käytettiin kommunikointiin rotkojen ja laaksojen poikki. Silbo on siirtynyt sukupolvelta toiselle näihin päiviin asti ja se on ollut pakollinen kouluaine La Gomeralla vuodesta 1999 lähtien.
Rannikko ja meri
La Gomerassa on paljon luonnonrantoja, joita ihminen ei ole muokannut. Monet niistä sijaitsevat jyrkkien kallioiden juurella. Saaren pohjoisosan rannat erovat saaren eteläosan rannoista. Merkittävimmät erot ovat tuulen suunnassa ja auringon liikkeissä päivän aikana.
Tunnetuin ranta on Playa del Inglés, joka sijaitsee saaren eteläpuolella ja sinne on hyvät kulkuyhtydet. Sitä pidetään yhtenä kauneimmista rannoista ja se on lähellä asuntoja, ravintoloita, virkistäytymisalueita ja muita palveluja. Se on yli 300 m pitkä mustahiekkainen ranta ja sieltä on hyvät näkymät La Mérican kallioille. 70-luvulla Playa del Inglés oli suosittu hippien keskuudessa ja siitä perintönä ranta on nykyään enimmäkseen nudistiranta.
Toinen suosittu ranta on San Sebastián, jonka lähellä on hyvät ostosmahdollisuudet ja ravintoloita. Alueelta löytyy myös kaksi muuta rantaa, Tapahuga ja Chinguarime, jotka ovat pienempiä ja rauhallisempia. Melko lähellä pääkaupunkia on lisäksi Avalos-ranta, jonka ympärillä on palmuja ja kallioita. Kauempana kaupungista on La Caleta -ranta, jonne päästäkseen täytyy ajaa sivuteita ja kävellä loppu matkasta. Muita vierailemisen arvoisia rantoja ovat La Calera, La Puntilla, Santiago ja La Cueva, joista kahdella viimeisellä on Blue Flag -serifikaatti.
La Gomerassa on mahdollisuus nähdä valaita ja delfiinejä saaren ympärillä läpi vuoden. Merinisäkkäitä on yhteensä 21 eri lajia ja meren sopiva lämpötila ja puhtaus tarjoavat niille ihanteellisen elinympäristön. Vueltasin ja Santiagon rannoilta lähtee päivittäin ekskursioita, joiden tarkoituksena on seurata delfiinien elämää.
Alianza Mundial de Cetáceos (maailmanlaajuinen järjestö valaiden puolesta) on nimennyt Teneriffan länsirannikon ja La Gomeran rannikon valaiden perinnealueeksi. Alue on noin 22 km pitkä ja se ulottuu Punta El Frailesta (Teno) Punta Salemaan (Rasca, Las Galletas). Alueella elää koko vuoden tai ainakin osan vuodesta noin 200 pallopäävalasta ja lisäksi muita valaslajeja sekä delfiinejä. Rannikko on näille lajeille myös tärkeä vaellusreitti.
Luonto ja liikunta
Matkustamalla La Gomeralle, pääsee lähelle luontoa, johon kuuluu reheviä metsiä, upeita kallioita ja runsaasti eläimistöä ja kasvistoa. Eläimistä ominaisin on La Gomeran jättilisko (Gallotia bravoana), joka meinasi kuolla sukupuuttoon, mutta suojelutoimien myötä on syntynyt 300 uutta yksilöä. La Gomeran kaikista merkittävin luontokohde on laurisilva-metsä Garajonayn luonnonpuistossa, joka on peräisin tertiäärikaudelta, yli 66 miljoonan vuoden takaa. Garajonay onkin julistettu UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1986.
Gajonayn luonnonpuiston lisäksi La Gomerassa on 16 muuta luonnonaluetta, jotka ovat suojeltuja. Niissä kaikissa pystyy liikkumaan helposti jalkaisin, koska saarella on yhteensä 650 km merkittyjä reittejä. Tämä on hyvä tapa jättää taakse arjen kiire ja stressi ja rentoutua upeita maisemia katselemalla. Moni matkustaakin La Gomerolle juuri rentoutumista varten. Huippumaisemia voi ihailla korkealta Mirador de Abrante -näköalapaikan lasialustalta, joka jatkuu ”ilman päälle” ja sillä kävely tuntuu kuin lentäisi La Gomeran yllä. Rannikolla on myös upea luonnonmonumentti, Los Órganos -kallio. Se näyttää suurilta kiviuruilta, jonka pillit kaivautuvat meren syvyyteen luoden myös upeat vedenalaiset maisemat.
La Gomera on tunnettu sen muinaisesta luonnosta, joka tarjoaa mahdollisuuksia harrastaa erilaisia asioita, kuten pyöräilyä, ratsastusta, sukeltamista sekä lintujen ja valaiden tarkkailua. Jos on kiinnostunut vauhdikkaammista lajeista, voi kokeilla kiipeilyä, riippuliitoa tai köydellä laskeutumista. Myös vesiurheilulajit, kuten kajakkimelonta tai purjehtiminen kasvattavat koko ajan suosiotaan. La Gomera on myös sukeltajien suosiossa. Kirkas vesi antaa vedenalaista näkyvyyttä 30 m ja maisemat ovat upeat sekä värikkäät. Sukeltaessa näkee paljon eksoottisia kaloja ja kilpikonnia sekä rauskuja ja vasarahaita.
Gastronomia
La Gomeran ruokakulttuurilla on yksi ominaispiirre, joka näkyy kaikissa ruokalajeissa: kaikki raaka-aineet ovat paikallisia. Palmusiirappi on saaren tärkein tuote ja se on juurtunut syvästi paikalliseen ruuanlaittoon. Sitä käytetään jälkiruokiin ja coctaileihin sekä joihinkin pääruokiin. Nykyään palmusiirappia laitetaan myös salaatinkastikkeisiin. Kalat, kuten Välimeren papukaijakala, hylkyahven ja meriahven ovat hyvin yleisiä La Gomeran ruokalajeissa. Vielä suositumpia ovat kuitenkin paikalliset juustot, jotka on tehty vuohenmaidosta tai vuohen- ja lampaanmaidon sekoitteesta.
Juuston kanssa yhteen sopivat hyvät paikalliset viinit. La Gomeran viinit ovat pääasiassa valkoviinejä, kuten Forastera Gomera, Listán Blanco, Marmajuelo tai Malvasía -rypäleistä tehtyjä. Kaikista kuuluisin paikallinen tuote on todennäköisesti ”Almogrote” -tahna, joka on tehty erikoiskypsytetystä juustosta, chilistä, oliiviöljystä ja valkosipulista. La Gomeran jälkiruokiin kuuluu useita erilaisia käsintehtyjä keksejä ja kakkuja murokekseistä sokerikakkuun.
Muita paikallisia ruokia ovat ”papas arrugadas” (”kurttuiset perunat”) ”mojo” kastikkeella, jota tarjotaan usein lisukkeena. Mojo-kastike on yleensä punaista (tehty kuivatuista chileistä) tai vihreää (maustettu korianterilla tai persijalla). Paikallinen ruoka on myös ”potaje de berros”, joka on tehty perunoista, vesikrassista ja porsaan kyljistä.
La Gomerassa on paljon kivoja ruokapaikkoja. Playa de Santiagon merenranta promenadilla on useita hyviä kala- ja äyriäisravintoloita. Valle Gran Reyssä useat ravintolat ostavat raaka-aineet pienestä kalastajakylästä. Pääkaupungissa San Sebastián de La Gomerassa kannattaa ruokailla satamassa, jossa on hyviä kalaruokia tai vanhassa kaupungissa, jossa voi yhdistellä kala- ja liharuokia.
Tapahtumat
• Reyes Magos – kolme kuningasta (tammikuu)
• Romería de San Sebastián (20. tammikuuta)
• Fiesta de Carnaval – La Gomeran karnevaalijuhla (helmikuu)
• Semana Santa – pääsiäisen ajan tapahtumia (maaliskuu-huhtikuu)
• Fiesta de San Marcos – perinteinen kokkojuhla (24. huhtikuuta)
• Dia del Trabajo – työväenpäivä (1. toukokuuta)
• Fiesta de San Isidro – juhla maanviljelijöiden suojelupyhimyksen San Isidorin kunniaksi (15. toukokuuta)
• Dia de las Islas Canarias – Kanariansaarien päivä (30. toukokuuta)
• Fiesta San Juan – espanjalainen juhannus (24. kesäkuuta)
• Fiesta de San Pedro (29. kesäkuuta)
• Fiesta del Carmen – juhla kalastajien suojelupyhimyksen neitsyt Carmenin kunniaksi (16. heinäkuuta)
• Fiesta de la Candelaria – suuri musiikillinen ja tanssillinen juhla suojelupyhimysten kunniaksi (15. elokuuta)
• San Salvador (Arure-Valle Gran Rey) (16. elokuuta)
• Santa Rosa (Las Rosas-Agulo) (23. elokuuta)
• Virgen del Buen Viaje (Taguluche- Valle Gran Rey) (30. elokuuta)
• Virgen de Lourdes – festivaali El Cedron metsässä) 31. elokuuta)
• Virgen del Buen Paso- Alajeró (15.-16. syyskuuta)
• Fiestas Colombinas- San Sebastián de la Gomera (6. lokakuuta)
• Bajada de la Virgen – saaren tärkein juhla, jota juhlitaan Virgin des Las Guadalupen kunniaksi viiden vuoden välein (lokakuu)
• Fiesta de San Andres – saaren pohjoispuolen viininkorjuujuhla yhdessä perheen ja ystävien kanssa (30. marraskuuta)
Maanantai
08:00 - 15:00
Tiistai
08:00 - 15:00
Keskiviikko
08:00 - 15:00
Torstai
08:00 - 15:00
Perjantai
08:00 - 15:00
Lauantai
N/A
Sunnuntai
N/A
19.2.2025 06:09 paikallista aikaa
Calle Real, 32, 38800 San Sebastián de La Gomera, España